Olen ollut vähän alamaissa joten siksi ei ole tullut päivitystä.

 

Ex on hankalaakin hankalampi, ja se on surettanut valtavasti koska se vaikuttaa suoraan lapsiin. On edelleen todella riipaisevaa huomata että kun toinen haluaa olla suoranaisen ilkeä lapselle en oikeastaan voi vaikuttaa siihen, yrittää vain paikata jälkiä. Ja uuvuttaa todella paljon kun yrittää ja yrittää muttei voi tehdä mitään.

 

Toisen lapsen käytös on ollut vielä vaikeampaa kun yleensä. Ilmeisesti kartoitus laukaisee paljon tunteita, ja niitä nyt sitten puretaan. Sekin on raskasta, vaikka toisaalta olenkin iloinen että saa purettua näitä tunteita, kokemuksesta tiedän että niiden pullottaminen se vasta johtaakin henkiseen huonovointisuuteen.

 

Kolmas valtava stressimomentti on aikataulut. Työajalla tapahtuvia kokouksia sun muita on kerta kaikkiaan liikaa. Jotta selviän vahdin haukkana jokaista minuuttia joka on mahdollista tehdä sisään, ja on muuten aika kuluttavaa. Koen lisäksi nolona että minä olen aina se joka joudun lähtemään kesken työpäivää milloin minnekin. Tuntuu jotenkin kurjalta työkavereita kohtaan, enkä aina haluaisi joutua selittelemään. Vaikka muuten puhunkin aika avoimesti väkivallasta en ole kuitenkaan halunnut tuoda sitä työpaikalleni, vaikka olosuhteissa ei kyllä jää epäselväksi että exäni on aikamoinen "persoona".

 

Kesäkuuta siis odottelen kun kuuta nousevaa kun aikataulujen pitäisi aavistuksen helpottaa.