Huhheijaa ettenkö sanoisi. Eilen illalla iski jo aivan toivoton olo, lapsella taas ollut käytöshäiriöitä. Ei sinänsä ihme kun isänsä on taas ollut agressiivisemmalla tuulella, niin eiköhän se heijastu lapsessakin. Mietin jo eilen miten huono äiti olen kun en ole pystynyt paremmin turvaamaan lasteni lapsuutta. Ja toisaalta on todella turhauttavaa yrittää hankkia apua kun koko ajan on tunne ettei kukaan tosissaan usko tilanteen vakavuutta.

Haaveilin miten ihanaa olisi ottaa yhteyttä muutamiin ihmisiin jotka ovat olleet erityisen alentuvia minua kohtaan ja kertoa että katsokaapas, tässä lukee mustalla valkoisella että tilanne ON ollut paha, ja on edelleen. Tosiasiassa jos tuollaisen paperin saisin niin eipä sillä olisi merkitystä tehdä noin, mutta sallittakoon mielikuvat minulle. Tuntuu todella nöyryyttävältä tuoda esiin meidän ongelmaa kerta toisensa jälkeen kun kaikki ovat sitä mieltä että ex on ihan hyvä isänä.

Onneksi sain sitten langan päähän henkilön joka oikeasti otti minut vakavasti ja ensi viikolla saamme toivon mukaan ohjeistusta miten tarttua parhaalla tavalla näihin asioihin. Toivottavasti sitä mukaan lapsen olokin edes hieman paranee. Terapiakin teki ihan hyvää.

Yhden kokouksen jätin tällä viikolla vahingossa väliin. Näköjään stressi alkaa olemaan sillä tasolla taas että unohtelen asioita. Näen silmissäni kun aivoihin tulee jossain vaiheessa elokuvista tuttu effekti sanan overload kanssa... Viikonloppuna on tarkoituksena levätä, ja toivottavasti maanantaina virkeys on taas normaalimmalla tasolla.