Eilen oli pitkästä aikaa mahdollisuus huilata koko päivän ilman mitään kummempia ohjelmia, katselin telkkaria ja lueskelin suurimman osan päivää. Ja valitettavasti se näkyy heti mielialassa. On jotenkin niin masentavaa että edelleen arjessa selviäminen on juuri sitä - selviämistä. Jatkuvaa tasapainottelua ja kamppailua että jaksaa, ehtii ja muistaa kaiken.

Olen kyllästynyt ja uupunut näihin jatkuviin kokouksiin työajalla. Luulin talvella että syynä on se että en tahdo pysyä mukana tunneissa. Nyt tilanne on se että pysyn suht hyvin mukana tunneissa, ja huomaan ettei se olekaan se ahdistavin asia näissä. Ahdistavaa on se kun jatkuvasti joutuu selittelemään poissaoloja töissä, jatkuvasti tuntemaan syyllisyyttä siitä että häipyy omille teilleen kesken päivää. Tuntuu että tämä on se asia mikä jätetään täysin huomioitta auttavien tahojen osalta. Että paraskaan apua ei auta kun se vain lisää minun stressiäni.