Viikonloppuna on taas ollut parempi tunne, sellainen että nyt alkaa elämässä pilkottamaan valo eikä tilanne ole ihan toivoton. Samalla valitettavasti iskee aivan armoton väsymys. Tuntuu että väsyttää koko ajan, ihan riippumatta kuinka paljon nukkuu.

Toisaalta kuten aina kun olo on parempi ja toiveikkaampi alan miettimään mitä kaikkea minulla on tekemättä ja miten paljon haluaisin siivota ja laittaa. Pitäisi vain oppia siihen että tasaisesti eteenpäin vain, eikä olettaa että kaikki pitäisi saada hoitettua juuri tänään, nyt tai mieluiten eilen.

Nuoremman kehityskeskustelu takana, ja jäi suuri luottamus opettajaan. Ihanaa kun on ymmärtäväinen, asiantunteva ihminen joka ottaa huomioon lapsen vaikeudet jotka eivät todellakaan ole millään tavalla lapsen vika.