Väestöliitto on aloittanut Kotirauhaa kampanjan naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa vastaan. Hienoa.
 
Tein parisuhdetestin ja näytti hyvältä nykyinen suhde :) Hieman luottamusvaikeuksia minulla on, mutta ne taas johtuvat omista traumoista. Katsoin testiä siltä kannalta millaista avioliitto oli viimeiset vuodet ja kyllä olisi pitänyt hälytyskellot soida ja pahasti. Tai soivathan ne, mutta olin vain niin syvällä etten osannut ratkaista asiaa. En uskaltanut erota, uskoin että väkivalta oli minun syyni ja että minun pitää vain yrittää enemmän ja enemmän jotta se häviäisi. En siis osannut tunnistaa itseäni väkivallan uhriksi koska uskoin niin varmasti että se oli minun vikani. 
 
Luin myös onnen keinoista. Joillekin ne saattaa tuntua itsestään selviltä, mutta eivät ne ole. Eilen makasin sohvalla puolikuolleena miehen vieressä ja hän sanoi että saan olla väsynyt ja uupunut ja huonolla tuulellakin. Tuntui ihanalle että ihan oikeasti aina ei tarvitse jaksaa ja saa olla väsynyt. Aikaisemmin minua sätittiin laiskaksi kun en aina jaksanut, ja uupumushan lisääntyi sitä mukaa kun aina yritin enemmän ja enemmän ja vähäkin istuminen stressasi ihan kauheasti. Kohta seksin harrastaminen ja harrastamatta jättäminen oli myös ihana. Että voi yhdessä päättää millaisen seksielämän haluaa, ja kummankaan ei aina tarvitse jaksaa tai haluta. Sekään ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Uskoin jo itse etten ikinä halua seksiä enää koska siihen painostettiin niin voimakkaasti ja seksi oli pakkopullaa, pelkkä ajatus oksetti. Onneksi on ajan myötä saanut korjaavia kokemuksia, mutta se aika oli todella traumatisoivaa.
 
Upeaa että tällaisia kampanjoita on, ja toivottavasti se auttaisi niitä uhreja jotka ovat vielä vaikeassa parisuhteessa. Onnen keinojen listassa tuotiin esiin että yksikin Ei ollenkaan OK kohta on liikaa, ja se on aivan totta. Jokaiselle joka elää nyt väkivaltaisessa suhteessa haluaisin sanoa että se EI ole sinun vikasi! Auttavat tahot voivat varmasti neuvoa miten eteenpäin, ja itselleni vertaistuki on ollut korvaamatonta huomaamaan että en ole syypää toisen väkivaltaisuuteen. Jokainen meistä tuntee väkivallan uhrin, kaikki eivät vain tiedä sitä. Minusta pari harvaa ihmistä tiesi ettei meillä ollut kotona kaikki kunnossa, kukaan ei osannut arvata että olen väkivallan uhri. Häpesin sitä niin syvästi etten osannut kertoa asiasta kenellekään.