Erä 1 Kelan kanssa ohi, enkä ole oikeastaan yhtään viisaampi. Tai ehkä viisaudeksi voisi kutsua sitäkin että edessä on paljon enemmän hommaa kuin mitä uskalsin ajatellakaan (mutta no, kun kyseessä on Kela ei se mikään hämmästyksen aihe ole). Joka tapauksessa ne neuvot mitä sain sieltä ovat kaiken järjen vastaisia enkä missään nimessä usko että olivat täysin paikkansa pitäviä. => eli uskoakseni kunhan selvittelen asiaa enemmän saan tietää että terapiakuljetuksessa tulee olemaan vieläkin suurempi homma. Seuraava askel on soittaa alueyksikköön ja kysyä heiltä miten hommat oikeasti toimii. Tämän jälkeen todennäköisesti vielä tarkastan ainakin yhdellä puhelinsoitolla että minulla on oikea tieto siitä mitä papereita tarvitaan.

Huoh.

Yritin myös soittaa kouluun jotta saisin keskusteltua tulevan luokanopen kanssa tilanteesta ennen koulun alkua, mutta eivät tainneet olla vielä paikalla. Uusi yritys loppuviikosta tai ensi viikolla.

Hyvä puoli o nettä olen jaksanut ainakin vähän tarttua asioihin.

Muuten on mietityttänyt miten se oma rooli lähipiirissä muuttuu aika dramaattisesti kun elää vuodesta toiseen keskellä kriisiä/draamaa ja oma jaksaminen on ajoittain heikolla. Ennen olin aina se jolta odotettiin paljon ja joka aina oli valmis auttamaan kaikkia. Nykyään tunnen joskus oloni ulkopuoliseksi koska en kerta kaikkiaan enää jaksa olla se kaikkien yleismies-jantunen, ja se loistava tulevaisuuskin on vaihtunut tällaiseen keskinkertaisuuteen ja tavallisuuteen. Tulee mieleen Kathy Griffin ja Takana loistava tulevaisuus, ainoastaan vähän hillitympi versio (ainakin ajoittain).