Hektisyys jatkuu edelleen, ja jotenkin joka päivä on vaikea asennoitua näiden virallisten asioiden hoitamiseen. Tuntuu jatkuvasti että kaipaan "normaalia" elämään. Sellaista työ-lapset-lasten harrastukset-ystävät elämää ilman suurempaa draamaa missään. Sen sijaan tuntuu että jatkuvasti väännän kättä jonkun instanssin kanssa jostain asiasta tai paperista.

Keskustelin tänään perheneuvolan sosiaalityöntekijän kanssa joka tuntui olevan hieman nyreissään että terapia-asia nytkähtää eteenpäin, vaikka palaveri asiaa koskien exän kanssa on vasta tällä viikolla. Kerroin kyllä että ex on tietoinen kaikesta, mutta silti. Toisaalta terapeutti painostaa asian kiireellisyyttä jotta päästäisiin työrytmiin mahdollisimman nopeasti, se kun menee kouluvuoden mukaan lapsilla. Välillä tuntuu että minä olen se likasanko jonne kaikki kippaavat eri tarpeet ja miten asioiden pitäisi mennä ja minä yritän setviä kaiken sinne sun tänne. Huoh.

Tuntuu etten kesän jälkeen ole oikein ollut levännyt, ja sitä puhtia kaikkeen on paljon vaikeampi löytää.