En ole oikein jaksanut päivittää, arkeen rantautuminen tuntuu taas niin mahdottomalta.

Tällä hetkellä ex kiukuttelee, sumplin lapsen terapiaa terapeutin, kelan, penen sun muun kanssa. Tarvitsen kipeästi apua kolmen ensimmäisen kerran kuljettamisessa mutta minun suvussani apua ei tuosta vain saa. Kuinka monta kertaa sitä oikeasti jaksaa pyytää kun tietää että jos sitä apua edes saa se on tosi nihkeästi saatavilla. Oma terapia taas käynnissä ja se tekee hyvää, mutta on samalla stressimomenttikin.

Harrastukset ovat syksyn osalta vielä auki, ja inhoan kun tuntemattomia liikkuvia osia niin paljon, varsinkin kun ne vaativat minulta kuljetusapua. Olen yrittänyt kysellä niiden perään enkä saanut vastausta. Jotenkin inhottaa kun tiedän että terapiat sun muut pitää hoitaa mutta aikatauluista ei vielä tiedä yhtään.