Exällä on tänään ollut känkkäränkkäpäivä. No sallitaakoon se hänelle. Ihanaa huomata että vaikka kimpaannun ja ärsyynnyn hetkeksi se yleensä muuttuu aika pian lähinnä huvitukseksi. On aika surullista jos elämän suola on ex-vaimolle kiukuttelu.

Tänään tein tilinpäätöstä terapiassa, mietin miten olen hyötynyt siitä. Ja olenhan minä. Olen pohtinut viime aikoina elämää yleensäkin, ja miettinyt miten en ole uran suhteen lähelläkään sitä mitä joskus toivoin, ja se on hieman surettanut. Nyt kuitenkin huomasin jutellessani että olen edistynyt aivan valtavasti viimeisen 4 vuoden aikana. Minä-kuvani oli aika heikko eikä minulla erotessani ollut kunnon identiteettiä. Nyt se alkaa jo olemaan kasassa ja olen aika tyytyväinen Minään. Tästä on varmaan hyvä jatkaa eteenpäin, ja ehkä se urakin vielä jossain vaiheessa aukenee, mikäli sitä vielä haluan.

Treffit peruuntuivat kun lapset eivät lähdekään tänään exälle sairauden vuoksi. Ja huomaan että vaikka olen toivonut tällaista jo pitkään niin olo ei olekaan niin iloinen kuin luulisi, vaan aika kaksijakoinen. Toisaalta on ihanaa kun lapset ovat nyt vähän pidempään kotona ja tilanne rauhoittuu hieman. Mutta toisaalta se tarkoittaa viikkoja ilman ainuttakaan vapaahetkeä. Tämä tarkoittaa myös että lapsettomia treffejä ei ole. Se kirpaisee eniten koska meillä oli jo suunnitelmia tälle illalle, ja olisi ollut ihana olla miehen kainalossa ja herätä yhdessä aamulla.

Mies oli onneksi ihan ymmärtäväinen ja syödään sen sijaan viikonloppuna jäätelöt lasten kanssa ja tänään lepäillään kukin tahollaan.