Kyllä huomaa että väsymys painaa usein, ja omaan jaksamiseen ja lepoon on alettava panostamaan enemmän että jaksan nykyistä tahtia. Kun tällä hetkellä ei elämässä ole mitään mistä haluaisin vähentää, oikeastaan päin vastoin. Opiskelun haluaisin vielä lisätä. Kunnianhimoisimmat toiveet taitaa vielä tänäkin vuonna jäädä toteuttamatta, mutta ne vähemmän kunnianhimoiset, eli pikku hiljaa jatkaa kesken jääneitä opntoja saattaisi toteutuakin pienellä vaivannäöllä.

Toisaalta väsymys ei enää ole sellaista kaikennielevää väsymystä, ja huomaan yhä paremmin pysähtyä ennen kuin olen burn-out tilassa. Olen ylpeä siitä että näin aikuisiällä olen ensimmäistä kertaa elämässäni oppinut sanomaan EI vaikka tiedän että muut saattavat odottaa sitä kyllä vastausta..

Olen ylpeä toisesta lapsestani, hänestä joka ei käy terapiassa. Hän on nyt käynyt koulupsykologilla ja oli vihdoin uskaltanut kertoa tälle että joutuu riitojen keskelle. Olen tsempannut häntä siihen mutta ei ole halunnut avautua vieraalle ihmiselle. Nyt kertoi että olo oli helpottunut kun uskalsi.

Lasten harrastukset vievät mukanaan, ja minusta on näköjään tulossa melkein suomalainen versio soccer mom:ista. Ehkä itselleni on suurin yllätys että nautin lasten harrastuksiin osallistumisesta ja muiden vanhempien kanssa jutustelusta. Minä joka en koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla ja vauvapiireissä pidänkin nyt myös sosiaalisesta puolesta harrastuksessa. Tietysti voi miettiä sitä että onko se että oma perhetilanne oli niin karmea kun lapset syntyivät että ehkä onnellisessa parisuhteessa tai sinkkunakin olisin jaksanut paremmin äiti-lapsi piireissä.

Yhä useammin tulee nykyään olo että olenpas onnellinen. Ja mikä parasta, sitä tunnetta osaa todella arvostaa.