Nyt on taas istuttu palaverissa, ei tuo milloinkaan kyllä muutu herkuksi. Mutta olin valmistautunut huolella ja se kannatti, sain nostettua esiin kaikki asiat jotka itse koin sellaisiksi että ne kaipaavat parannusta. Ex kyllä ilkkui minulle mutta jotenkin se vain siinä hetkessä hymyilytti ihan aidosti, että häntä vaivaa tilanne niin paljon että oli pakko ilkkua! Pieniä parannuksia isä lupasi tehdä käytökseensä, nähtäväksi jää toteutuuko niistä ainutkaan. Onpahan ainakin yritetty sitäkin. Kliseefraasit tuli tietenkin kuten aina näissä palavereissa, kestosuosikkini "riitaan tarvitaan aina kaksi" mahtui tietenkin mukaan. Jos joku laatisi bingon jossa sosiaalitoimen kuluneimmat fraasit tämän pitäisi ehdottomasti olla mukana! Kurjiakin neuvoja sain jonkun verran, mutta selkeästi vähemmän kuin aikaisemmin. Sain niissä perusteltua kantani hyvin enkä joutunut ainakaan vielä pahemmin antamaan periksi.
 
Oli ihanaa huomata miten paljon olen voimistunut vuosien myötä! Alkuvuosina itkin lähes jokaisessa yhteiskokouksessa kun ex panetteli minua. Nyt jotenkin hän ei saa samanlaista otetta enää minusta ja tuntuu että hän alkaa myös huomaamaan sen. Henkistä niskalenkkiä ei oikeastaan enää saa. Ennen kokousta olin edelleen hermoraunio, ja stressi laukesi selvästi kokouksen jälkeen, mutta itse kokouksessa olin viilipytty ja se on ihanaa. Exän ei ainakaan tarvitse tietää kuinka paljon aikaa ja energiaa kulutan näiden kokousten miettimiseen ja stressaamiseen että itketetäänkö minua taas ja niin pois päin.
 
Kun vielä pääsisi räkätaudista eroon niin meidän maailmannurkkaan melkein paistaisi aurinko!